Onpas synkkä, pimeä ja myrskyinen aamu! Torstaina satoi ensilumen, mutta siitä ei ole enää tietoakaan. Oli jo hetken paljon valoisampaa, lapset nauttivat ulkona. Tänään ei kyllä ulos tee mieli...
On niin syksyistä ja koleaa, että tarvii kädetkin lämmittämistä. Niinpä ajattelin postata tänään lapasista. Tarkemmin ottaen Kemi-lapasista.
![]() |
Kemi-lapaset |
Vuosi sitten Kemin kaupunki järjesti tällaisen kilpailun:
"Kemin
kaupunki järjestää kaupunkilaisille kilpailun Kemin nimikkolapasten
suunnittelusta.
Kudottujen/neulottujen lapasten mukana tulisi olla tarkat teko-ohjeet
kirjoitettuna. Lapasten suunnitteluun ja niiden ulkoasuun liittyvä tarina pitää
liittää lapasten mukaan.
Kilpailutöitä arvioitaessa kiinnitetään huomiota lapasten ulkoasussa oleviin
Kemiin kytkeytyviin yksityiskohtiin, työn omaleimaisuuteen ja valmistuksen
helppouteen.
Kilpailuaika on marraskuun 2014 loppuun. Kilpailutyöt tulee palauttaa
yhteystietojen kanssa kaupungintalon asiakaspalvelupisteeseen.
Voittaja saa 200 euron lahjakortin kemiläiseen liikkeeseen. Lisäksi on
mahdollista, että myös muita ansioituneita töitä palkitaan. Palkittujen töiden
osalta kaupunki saa oikeuden valmistaa niitä omaan käyttöönsä esim
liikelahjoiksi, jolloin lapaset pakattaisiin kauniisti lahjapakkaukseen tarinan
kanssa."
Pitkään mietin omaa osallistumistani. Päässä pyöri eri aiheita, mutta suunnittelu tuntui aika tuskaiselta. Lopullinen päätös osallistua tuli tuttavan pyynnöstä, tai oikeammin kysymyksestä, että olethan jo osallistunut... Hän kannusti kovasti ja niin aloin neuloa. Vielä lapasten ollessa valmiit, epäröin toimittaa niitä mukaan kilpailuun. Muutaman sukulaisen ja ystävän rohkaisemana lopulta vein lapaseni ohjeineen ja tarinoineen kilpailuun varmaan ihan viimeisenä osallistumispäivänä. Meni viikkoja ja unohdin jo koko asian, kunnes sain viestin kaupungilta, että lapaseni olivat voittaneet kilpailun. Ohhoh! Miten tässä näin kävi...?
Tällä viikolla nämä lapaset ovat olleet taas ajankohtaiset, sillä nyt niitä on tullut myyntiin Kemin kaupungintalon asiakaspalvelupisteeseen. Niitä voi ostaa sieltä hintaan 10 e pari. (https://www.facebook.com/keminkaupunki)
Mietin tässä, että tekisinkö itsellenikin Kemi-lapaset...? Tai voisin suunnitella ja neuloa Kemi-sukat, huivin tai pipon...
![]() |
Novitan Nallet lapasiin |
Lankana lapasissa käytin muuten Novitan Nallea ja voittamani lahjakortin käytin omaan hyvinvointiini ja kävin hierottavana Tmi Arja Korrensalolla :) Kiitos Sanna-Mari ihanista käsittelyistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti