sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pikkukissa tuli taloon

Meille muutti viikko sitten uusi, pikkuinen perheenjäsen. Pienen Helkan piti muuttaa meille jo paljon pienempänä eli loppukesästä, mutta monien mutkien kautta se onnistui vasta nyt.

Tässä ollaan ensi kertaa katsomassa vauvaa:
Tämä oli jo aika lähellä sitä hetkeä, kun pennun piti muuttaa meille:
Riiviö tykkäsi kenkien lisäksi mm. iskän takin nauhasta:
Emo vieroitti pennun kesällä, ja sen jälkeen sijaisemon virkaa alkoi hoitaa uroskissa:
Vihdoin oli aika tulla kotiin. Pipsa kävi uteliaana tutkimassa, mikä ihme tämä kaveri on ja onnistui (ja onnistuu vieläkin) pelottelemaan pienempäänsä.
Reppana pelkäsi aluksi kaikkia ja kaikkea. Lopulta se sai itsensä paikkaan, josta ei meinannut millään päästä pois. Tarvittiin mandariinin ällöttävää hajua, joka puistatti niin paljon, että piti peruuttaa pois kiipelistä.
Yksi pikkuisen lempipiilopaikoista on mennä maton alle. Aluksi kun ei ruoka eikä mikään neste maistunut, syötimme sille kermaa lääkeruiskulla ja jauhelihaa kädestä vähän kerrallaan. Nyt on ruokahalu jo paljon parempi kuin Pipsalla...
Nyt viikon päästä pentu on jo rohkaistunut ihmisten suhteen. Se tulee kiehnäämään jalkoihin, leikkii varsinkin lasten kanssa ja tutkii uteliaana joka paikkaa. Toisen kissan kanssa kohtaaminen ei vielä suju ihan ongelmitta, mutta eiköhän sekin tästä pikkuhiljaa, kun pääsevät tutustumaan ja tottumaan toisiinsa. Pipsakaan ei jouda enää vain laiskottelemaan, kun täytyy ihmetellä, mitä talossa oikein nykyään tapahtuu.

Hyvää ensimmäistä adventtia! 
Tänään me saammekin vieraita, minkä kunniaksi ajattelin leipaista nyt vähän joulutorttuja.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Muurahaisenpolkusukat

Tässä jokunen viikko sitten tyttäreni tahtoi sukat löytämästään langasta. Hän oli kovin ihastunut tähän pastelliseen Nalle taika -lankaan. Niinpä äiti tietysti sitten neuloi lapselleen sukat.
Sukat Novita Nalle taika -langasta

Muurahaisenpolkuneulos
Näihin sukkiin käytin muurahaisenpolku-neulosta. Helppo ja näyttävä malli, kannattaa kokeilla! Tässäpä mallikerran ohje myös teille:

Silmukoiden määrän tulee olla neljällä jaollinen, minulla oli näissä 52 s (puikot nro 3). Sukkien koko on n. 36.

1. krs: *2 o, 2 n*, toista *_*
2. krs: *langankierto, 2 o yhteen, 2 n*, toista *_*
3. krs: *2 o, 2 n*, 
toista *_*
4. krs: *2 o yhteen, langankierto, 2 n*, 
toista *_* 
Toista kierroksia 1-4.







Jalkapohjaan neuloin oikeaa ja jatkoin jalkaterän päällä kuudella kuviolla pintaneuletta.














Nopeasti valmistui nämä sukat ja ovat kuulemma mukavat jalassa. 
Seuraavaksi puikoilta tippuu taas jotain aivan muuta ;)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Junasukat ja vauvan myssy

Tällä viikolla vietettiin Lasten oikeuksien päivää. Juhlapäivän kunniaksi upouudessa päiväkodissamme järjestettiin viralliset avajaiset, jonne myös minulle tuli kutsu. Olin kutsusta iloisesti yllättynyt, en osannut vähääkään odottaa sellaista. Oli mukava huomata, että kädentaitoja ja tekstiilitaidetta arvostetaan noin paljon :) Huovutustauluni olivat löytäneet paikkansa seinältä ja saaneet seurakseen hopeiset laatat. 

Lapsista puheenollen ajattelin tämän päivän tekstinkin kirjoittaa lapsiin, tai lähinnä lasten neuleisiin, liittyen. 

Lapsethan kasvavat tosi nopeasti. Ainakin tyttäreni pikkuinen on parissa kuukaudessa ehtinyt kasvaa ulos isosta kasasta vaatteita. Niinpä mummu neuloo uusia, isompia, tilalle. Tällä kertaa tein junasukat ja neulemyssyn. 

Tein vauvalle aiemmin samanlaisen myssyn, mutta tällä kertaa tein sen paksummasta langasta ja vuorellisena. Lankana käytin Novitan Seiskaveikkaa. Ohje myssyyn löytyy täältä: http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=90113 
Vauvan kypärämyssy ja junasukat
Osat myssyyn näytti tältä: 

fleecevuori myssyyn
Vuoren ompelin valkoisesta fleecekankaasta. Leikkasin neulotun myssyosan kokoisen palan kankaasta ja ompelin sen kasaan samalla tavalla kuin neulotunkin. 



vuori ja neulottu päälyosa sisäkkäin
Tämän jälkeen yhdistin osat nurjat puolet vastakkain ja ompelin vuoren kiinni päälyosaan pienillä pistoilla. Ennen vuoren kiinnitystä ompelin nyörit kiinni neuleeseen ja ne jäivät vuoren ja neuleen väliin. Jos vuoren haluaa tehdä ohuemmasta kankaasta (esim. trikoosta), täytyy muistaa lisätä saumanvarat etureunaan, jotta osat pystyy ompelemaan yhteen oikeat puolet vastakkain. Tällöin reunasta tulee siisti, mutta sauma on toki paksumpi. Muista myös jättää kääntöaukko, jos ompelet vuoren näin.

Junasukkien tarina ja ohje löytyy täältä: http://www.taitoep.net/palvelut/ohje-juna-sukkaan/ 
Neuloin nämä sukat myös 7 veljestä -langasta. Sukissa on 28 s. Itse asiassa tälle "pikkuiselle" olisi pitänyt olla mieluummin 32 s, koska sukista tuli sen verran tiukat varresta. Taidan joutua siis tekemään vähän isommat heti kättelyssä uudelleen.
junasukat
Haluaisin vielä kiittää minuakin tällä viikolla muistaneita. 
Kiitos ihanat ystävät, sukulaiset ja kotiväki!

lauantai 14. marraskuuta 2015

Kemi-lapaset

Onpas synkkä, pimeä ja myrskyinen aamu! Torstaina satoi ensilumen, mutta siitä ei ole enää tietoakaan. Oli jo hetken paljon valoisampaa, lapset nauttivat ulkona. Tänään ei kyllä ulos tee mieli...

On niin syksyistä ja koleaa, että tarvii kädetkin lämmittämistä. Niinpä ajattelin postata tänään lapasista. Tarkemmin ottaen Kemi-lapasista. 
Kemi-lapaset
Vuosi sitten Kemin kaupunki järjesti tällaisen kilpailun:
"Kemin kaupunki järjestää kaupunkilaisille kilpailun Kemin nimikkolapasten suunnittelusta. 

Kudottujen/neulottujen lapasten mukana tulisi olla tarkat teko-ohjeet kirjoitettuna. Lapasten suunnitteluun ja niiden ulkoasuun liittyvä tarina pitää liittää lapasten mukaan.


Kilpailutöitä arvioitaessa kiinnitetään huomiota lapasten ulkoasussa oleviin Kemiin kytkeytyviin yksityiskohtiin, työn omaleimaisuuteen ja valmistuksen helppouteen.

Kilpailuaika on marraskuun 2014 loppuun. Kilpailutyöt tulee palauttaa yhteystietojen kanssa kaupungintalon asiakaspalvelupisteeseen.

Voittaja saa 200 euron lahjakortin kemiläiseen liikkeeseen. Lisäksi on mahdollista, että myös muita ansioituneita töitä palkitaan. Palkittujen töiden osalta kaupunki saa oikeuden valmistaa niitä omaan käyttöönsä esim liikelahjoiksi, jolloin lapaset pakattaisiin kauniisti lahjapakkaukseen tarinan kanssa."

Pitkään mietin omaa osallistumistani. Päässä pyöri eri aiheita, mutta suunnittelu tuntui aika tuskaiselta. Lopullinen päätös osallistua tuli tuttavan pyynnöstä, tai oikeammin kysymyksestä, että olethan jo osallistunut... Hän kannusti kovasti ja niin aloin neuloa. Vielä lapasten ollessa valmiit, epäröin toimittaa niitä mukaan kilpailuun. Muutaman sukulaisen ja ystävän rohkaisemana lopulta vein lapaseni ohjeineen ja tarinoineen kilpailuun varmaan ihan viimeisenä osallistumispäivänä. Meni viikkoja ja unohdin jo koko asian, kunnes sain viestin kaupungilta, että lapaseni olivat voittaneet kilpailun. Ohhoh! Miten tässä näin kävi...? 

Tällä viikolla nämä lapaset ovat olleet taas ajankohtaiset, sillä nyt niitä on tullut myyntiin Kemin kaupungintalon asiakaspalvelupisteeseen. Niitä voi ostaa sieltä hintaan 10 e pari. (https://www.facebook.com/keminkaupunki)

Mietin tässä, että tekisinkö itsellenikin Kemi-lapaset...? Tai voisin suunnitella ja neuloa Kemi-sukat, huivin tai pipon... 
Novitan Nallet lapasiin

Lankana lapasissa käytin muuten Novitan Nallea ja voittamani lahjakortin käytin omaan hyvinvointiini ja kävin hierottavana Tmi Arja Korrensalolla :) Kiitos Sanna-Mari ihanista käsittelyistä!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Valoryijyillä tunnelmaa

Näin pimeänä aikana tekee mieli sisustaa hieman tunnelmavaloilla. Viimeksi postasin paperimassavalaisimista (http://niinuskanblogi.blogspot.fi/2015/10/paperimassavalaisimia.html) ja tässä on nyt toinen tapa tunnelmoida paperin ja led-valojen avulla.
valoryijy
Valoryijyjä voi tehdä eri tavoin, mutta minä teen ne kangaspuissa. Loimena on kalalanka, kuteena käytän 0,8 mm paperinarua ja nukkana paperinauhaa.

Vuosi sitten loin kangaspuihin 10 metrin loimen näitä varten ja nyt se alkaa olla loppumassa. Aika monta valoryijyä loimesta onkin tullut, mutta vielä pari saan tehtyä. Nyt mietin, jatkanko näiden tekemistä luomalla uuden samanlaisen loimen vai tekisinkö välillä vaikka räsymattoja... 


Alla on kuva, miltä ryijy näyttää seinällä ilman valoja.

valoryijy ilman valoja
 Ryijyistä saa melko erinäköisiä asettelemalla led-valonauhat eri tavalla:

Pitkästä aikaa sain napsittua pihalla muutaman kuvankin, kun oli niin kaunis kuura joka paikassa.
jaloangervo

rautatienomenapuu

Hyvää isänpäivää kaikkiin koteihin!