sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Salainen puutarha -tyynynpäällinen

Vuoden 2018 käsityötekniikka oli kirjonta. Näin silloin Taito-lehden yhteiskirjontatyön eli Salainen puutarha -tyynynpäällisen. Ihastuin malliin ihan kympillä ja päätin, että joskus kirjon sen. Nyt vihdoin, keväällä 2020, sain haettua kirjontalankaa ja kangasta kaupasta. Itse kirjonnassa meni muutama viikko ja eilen ompelin tyynynpäällisen valmiiksi. 
Salainen puutarha -tyynynpäällinen

Tässäpä teillekin nähtäväksi muutama työvaihe kuvien kera omasta projektistani.
Olen minä toki ennenkin kirjonut, mutta tämä oli vähän erilainen, tosi mielenkiintoinen työ. Työssä harjoiteltiin useita erilaisia pistoja ja kirjontatekniikoita. Eritoten ihastuin tyynynpäällisen upeisiin yksityiskohtiin, joista joitain saattaa näkyä kuvissakin. 

Aluksi malli piirrettiin kankaalle. Käytin kuvan siirtämisessä apuna kalkkeripaperia.
Ensin kankaalle kirjottiin aurinko.
Korjasin aurinkoani myöhemmässä vaiheessa, sillä en ollut tyytyväinen ylläolevaan :)

Seuraavaksi kirjottiin musta iso kukka. Lehdistä oli mielestäni vaikea saada siistit.
Tässä vaiheessa otin käyttööni kirjontakehyksen. Kuvittelin aluksi pärjääväni ilman, mutta pakko myöntää, että huomattavasti siistimpää jälkeä saa kehyksen kanssa...

Tämä alla oleva korkea kukka on yksi suosikeistani :)


Jossain vaiheessa kirjottiin pilvi ja sadepisaroita.
Etenkin oikeanpuolimmainen pisara näistä on minulle mieleinen.
Alla oleva keltainen lehti kirjottiin samalla tavalla kuin aurinko. Harjoituksen tulos ja kirjontakehyksen käyttö näkyy työjäljessä - tähän olen paljon tyytyväisempi kuin aurinkoon.

Lintunen on toinen suosikeistani. Vinoruudukko, oijoi kuinka kaunis?!
Sittenpä ei ollut jäljellä kuin silitys ja tyynyksi ompelu.
En muistanutkaan kuinka kätevästi napinläven ompeleminen käy ompelukoneellani. Ohjekirjaa selatessani huomasin, että sillähän voi ommella napitkin. Siistit tuli!
VALMIS! 
I love this!!


Ei ole kuulkaas kirjonta yhtään hullumpi tekniikka. 
Joko tekee mieli kokeilla? 
Nyt Taidolla on muuten alkanut uusi yhteiskirjonta, nimeltään Onnenkantamoinen. Sekin kiinnostaa, taidan itsekin jossain vaiheessa ottaa työn alle ;)

maanantai 23. maaliskuuta 2020

TiskiNättejä hamppulangasta


Mietitkö, miten saisit ajan kulumaan kotikaranteenissa? Tässä yksi vinkki, jolla saat muutamaksi illaksi käytännöllistä, hyödyllistä, ekologista ja mukavaa tekemistä.

Neulopas tiskirättejä (meillä ne ovat edelleen TiskiNättejä).
Nämä TiskiNätit olen neulonut Java-hamppulangasta, jotka hankin aikanaan eräiltä kädentaitomessuilta. 
Yhdestä kerästä sai tehtyä kaksi sopivankokoista TiskiNättiä. Neuloin nämä paksuhkoilla puikoilla ainaoikeana, jotta neuloksesta tulee riittävän ilmava kuivuakseen nopeasti.
Lankaa jäi molemmista keristä sen verran, että saan vielä yhden (vaikka raidallisen) TiskiNätin tehtyä.

***
Korona-karanteenissa, lapset etäkoulussa ja minä etätöissä kotona, tulee eteen monenlaisia yllättäviä ajatuksia ja tarpeita, joita ei osannut etukäteen kuvitellakaan. 

Ensimmäisenä kotipäivänä tuli ensimmäinen ongelma, kun tuli lounastauko. Mistä pikaisesti ruokaa, kun ei ole aikaa puolen tunnin tauolla sitä sekä tehdä että syödä? Meillä on vieläkin vähän hakusessa, miten alamme syömiset suunnitella ja toteuttaa, mutta ruokalistan laatiminen ja puolivalmiiksi etukäteen tekeminen auttaisi varmasti.. 

Viikonloppuna sain tehtyä sämpylöitä edellisen päivän ruispuuron jämistä. Hyviä tuli, mutta eihän nämä kauan riittäneet :)
Välillä täytyy päästä ulos päästämään höyryjä ja haukkaamaan happea. Onneksi meillä on Perämeri vielä jäässä, että pääsemme sinne ulkoilemaan. 

Hyviä ja aurinkoisia päiviä on tilattu tällekin viikolle!












Onneksi meillä on myös nämä kissat. Voimme ottaa mallia, kuinka ottaa rennostikin välillä...
Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Ja pysytäänhän kotona, jos mahdollista :)