sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Flunssaiset ja vähän myöhäiset ystävänpäiväterveiset

♥ Myöhästyneet ystävänpäiväterveiset ♥ 
Mitä sinulle kuuluu? Kuinka voit?

Minulle kuuluu pääasiassa töitä, pääkaupunkiin juuri tehty koulutusmatka, lapsen säbäturnauksia ja harkkapelejä, mukavia tapahtumia ja myös paljon lepoa, koska olen kärsinyt jo kolme ja puoli viikkoa parista eri flunssasta/influenssasta - enkä vain minä vaan koko perhe. Käsitöiden tekeminen on pakosta vähän jäänyt, koska sille ei ole ollut aikaa eikä juuri voimiakaan.
matkakuvakollaasi Helsingistä
 Yhden kukkaron olen kuitenkin saanut virkattua 
Lankana Blend Bamboo
 ja neulottua ystävänpäiväsukat

Ystävänpäiväsukat Novitan Nallesta
Pitkään mietin, etten osallistu Niina Laitisen yhteisneulontaan tällä kertaa, koska päätin, että langat täytyy valita jo kotoa löytyvistä enkä meinannut millään löytää sopivaa yhdistelmää. Sitten viimeisenä aamuna ei ollut kuitenkaan kuin ottaa langat laatikosta ja alkaa neuloa. Ja tykkään lopputuloksesta, jopa enemmän kuin aiemmista tekemistäni KAL-sukista.

-*-*-*-
Näiden sanojen myötä, ystävilleni - etenkin teille, joiden kanssa tavataan vain harvoin

Ystävät ovat kuin tähtiä,
aina olemassa, vaikkei niitä aina näe!