Siinä on kyse projektista, jossa kukin virkkaaja virkkaa oman peittonsa, mutta ne tehdään silti tavallaan yhdessä. Kahtena päivänä viikossa tulee nettiin saataville ohje uuteen palaseen. Paloja tulee yhteensä 24, joten yhdistämisen ja reunusten tekemisen jälkeen on mahdollista ehtiä valmiiksi hyvinkin ennen joulua.
Peittoprojektin suunnittelu ja järjesteminen tapahtuu vapaaehtoistoimin satavuotisen Suomen kunniaksi. Lisätietoa aiheesta ja myös ohjeet tekemiseen löytyy tästä linkistä: http://www.arteeni.fi/kalevalacal-fi.
Jos kiinnostaa, pääset hyvin vielä mukaan, sillä projektin ensimmäisen ruudun ohje - Ilmatar - paljastettiin vasta tänään.
Tässä minun versioni ensimmäisestä palasesta heti virkkauksen jälkeen:
![]() |
#kalevalacal_ilmatar |
Ohjeessa neuvotaan virkkaamaan koukulla nro 4, mutta löysin kotoa vain koon 3,5 mm. Sen vuoksi palasta tuli ohjetta vähän pienempi. Huomasin tämän jo ennen viimeistä kierrosta ja ohjeesta poiketen virkkasin viimeiselle kierrokselle pylväiden sijaan pitkiä pylväitä. En tiedä, olenko väärässä, mutta luulen, että tärkeämpää kuitenkin on, että kaikki palat on samankokoisia - ei niinkään se, minkä kokoisia ne on...
Ohjeen mukaan ensimmäinen pala on helppo. Se sisältää paljon kohovirkkausta, joka oli minulle uutta. En ole varma, teinkö kaikki silmukat oikein, mutta pähkäilyjen jälkeen sain palan valmiiksi - oli oikein tai ei, palasta tuli ihana :)
![]() |
pala pingoituksessa |