maanantai 18. huhtikuuta 2016

Voimaantumista ja äitienpäivälahja

Sain viime viikolla nuorimmaiseltani etukäteen äitienpäivälahjaksi hänen itse tekemänsä korun. Taitoviikon teemaan sopivasti tämä oli tehty pienenpienistä mosaiikeista. Ja mieliväreilläni vielä! Eikö olekin kaunis? Tyttäreni näyttää tietävän, mistä äiti pitää












Viikonloppuna minulla jäi väliin Rovaniemen kädentaitomessut, mutta sain sen sijaan viettää antoisan koulutusviikonlopun Oulussa. Olin vertaisohjaajien koulutuksessa, mutta ehkä vieläkin enemmän sain pääomaa omaan elämääni. Toiminnalliset harjoitukset osuivat ja upposivat, ja pistivät todella miettimään asioita. Joskus on tärkeää arjenkin keskellä pysähtyä pohtimaan omaa elämäänsä, kuten vaikka saamani kortin kysymystä. 

Kuka tai mikä määrittelee sinun elämäsi sisällön?

Oli rentouttavaa viettää pari päivää hyvässä seurassa, välillä oppien uutta, välillä nauttien valmiin pöydän antimista ja myös nukkuen hyvin. Tällaisia voimaantumisen hetkiä haluaisin suoda teille kaikille! 
kahvitauko
Uskottekohan, jos sanon, että viikonlopun reissulla minulla ei ollut minkäänlaista käsityötä mukana?! Totta se on :) Jospa tällä alkaneella viikolla ehtisin jo jotain tekemään, sormet tässä alkaa jo syyhytä...

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Taidon ja käsityön viikko

Perinteistä taidon ja käsityön viikkoa vietetään huhtikuussa sillä viikolla, jolloin Taito viettää nimipäiväänsä (14.4.). Kyseisellä viikolla järjestetään erilaisia käsityötapahtumia mm. Taito- ja käsityökeskuksissa ympäri Suomen. Teemaviikon tarkoituksena on nostaa käsityön arvostusta ja innostaa ihmisiä käsitöiden tekemiseen. 

Jokainen meistä voi halutessaan olla puuhaamassa omaa Taidon ja käsityön viikkoa. Kutsu vaikka ystäväsi tekemään käsitöitä yhdessä! Minulla on ikävä kyllä vain tällä(kin) viikolla kaikenlaista muuta puuhaa ja menoa, että en jouda paljon käsitöitä tekemään. Vähän harmittaa, että jää myös viikonlopun Rovaniemen kädentaitomessut väliin. Menkäähän te käymään Lappi Areenalla, jos pääsette!

Lohipiirakkaa synttärivieraille
Yksi lapsistani vietti syntymäpäiväänsä viime viikolla ja toinen huomenna, kuinka ollakaan - Taiton päivänä. 

Tässä ollaan jos jonkinlaisia taidonnäytteitä saatu aikaan juhlia järjestettäessä viime viikonlopulle. Lapset on toki jo niin isoja, että mitään suuria juhlia ei vietetty, mutta aina on mukava viettää aikaa yhdessä ystävien ja läheisten kanssa. Synttärit on siihen hyvä syy. 

Lapset osallistuivat järjestelyihin todella paljon, pääsee nykyisin äiti jo aika helpolla... Mummulla oli sitten enemmän aikaa viettää pienen lapsenlapsensa kanssa, joka hänkin kasvaa ihan liian nopeasti.
päiväunet ♥
Minions-synttärikakun nuorimmainen sai toiveidensa mukaan ja sen toteutti ystäväni Tanja. Ihan mielettömän hieno ja hyvä tämä taidonnäyte olikin! Eikä loppunut kesken :)
Bob, handmade by Tanja
Omista räpellyksistäni vielä sen verran, että aloin testata pyöreiden isoäidinneliöiden virkkaamista. Mitähän näistä syntyy, vai syntyykö mitään..? Nooh, ehkä nämäkin joskus jostain paikkansa löytävät... 
Pyöreitä isoäidinneliöitä Novitan 7 veljeksestä
Ainiin! 
Tämän koko vuoden ja erityisesti tämän viikon käsityöteema on mosaiikki. Sitä taidan pitkästä aikaa kesällä viimeistään kokeilla, vaikka kavereiden kanssa. Tuletko mukaan?

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Anelmaiseni, osa 2

Reilu kuukausi sitten tein itselleni Ne Anelmaiset. Ne, jotka lopulta saikin ystäväni. Tein toiset samanlaiset, ne meni toiselle ystävälleni. 
Välillä tein itselleni kolmannet, eriväriset. 
Aluksi (lankojen ollessa vielä kerällä) tykkäsin niiden väristä, mutta neuloessa tunne vahvistui, että eeeiii, ei näistä tulekaan minun väriseni. Olen niitä nyt kuitenkin käyttänyt, en vain vieläkään tiedä pidänkö niistä vai en. 
Ehkä joudun tekemään itselleni jossain vaiheessa toisetkin - alkuperäisen väriset. Sellaiset, joita olen kaksi paria jo tehnyt. Nyt en vain haluaisi tehdä yhtään paria samanlaisia sukkia hetkeen, vaan kaipaan seuraavaksi jotain ihan muunlaista käsityötä. Se vain on vielä arvoitus itsellekin, mikä se on.

Aluksi en aikonut virkata näihin anelmaisiin kukkia ollenkaan. Ystäväni halusivat sellaiset, joten tein heille kukkasia. 

Virkkasin samalla myös omiini kukkaset, mutta en ajatellut ommella niitä kiinni vaan kiinnitän hakaneuloilla (tai ehkä ihan pienin ompelein) silloin kun siltä tuntuu.

 Anelmaiset joka tapauksessa tuntuu lämmittävän niin jalkoja kuin mieltäkin :)
Ohje anelmaisiin löytyy Novitan Sukkalehdestä. Muut käyttämäni sukkalangat ovat Novitan 7 veljestä, paitsi vihreä ja pinkki kolmansissa sukissa ovat Novitan Juhani -kierrätysvilla-lankaa. Langassa on sama neuletiheys kuin 7 veljeksessä. Yhdistämällä toisiinsa sopivia lankoja saa useampia värivaihtoehtoja.
Nyt ulkoilemaan ja nauttimaan aurinkoisesta ja ihanasta kevätsäästä, 
anelmilla tai ilman!